Loppusyksyn ja alkutalven aika on toisille hauskanviettoa, toisille se tarkoittaa jatkuvaa stressiä. Itse kuulun jälkimmäisiin, koska erilaiset pikkujoulut ja muut kokkareet eivät koskaan olleet erityisen lähellä minua.

Monet tietysti pitävät pikkujoulukauden karnevalistisesta tunnelmasta. Pikkujouluthan antavat monelle luvan irrottautua totutuista hierarkioista, jättää päivän roolin ja repäistä kerrankin. Jos repäisy sattuu tapahtumaan oman esimiehen kanssa, voi juhlien jälkeinen paluu arkeen olla sitäkin kirpeämpi kokemus.

Toisaalta parhaat pikkujoulut ovat olleet aivan onnistuneita kokemuksia: ruoka on ollut hyvää, ja ystävien kanssa ilta on sujunut rattoisasti. Jos taas työporukka on ollut pikkujouluttelemassa, ovat pinnan alla lähes joka paikassa piilevät jännitteet usein päässeet jossain vaiheessa iltaa esiin. Silloin fiksut esimiehet ja johtajat ovat tietysti jo siirtyneet pikkujoulujen pitopaikasta eteenpäin, kotia kohden.

Tietääkseni kosteat pikkujoulut ovat suomalainen erikoisuus. Ainakaan asuessani useita vuosia Keski-Euroopassa en törmännyt samankaltaisiin tapoihin. Tietysti Saksassakin työporukat saattoivat viettää pienimuotoisen joulujuhlan, mutta kyse ei tietenkään ollut samanlaisesta puoli-insitutionalisoidusta juopottelusta. Saksassahan karnevalismi sijoittuu tietysti varsinaiseen karnevaaliin, Fasnachtin kulkueisiin ja hauskanpitoon.

Joitakin vuosia sitten luin, että tuo saksalainenkin karnevalismi on suhteellisen uutta perua. Kyse ei suinkaan ole katkeamattomasta keskiaikaisesta perinteestä, vaan 1800-luvulla yliopisto-opiskelijoiden esiin nostamasta näennäistraditiosta. Nyt puolitoista vuosisataa myöhemmin kyse on tietysti jo aivan aidosta traditiosta, vaikkakin sen juuret ovat monien odottamaa nuorempia.

Yhtä lailla monet joulunviettoon liittyvät traditiot ovat tietysti meilläkin aika nuorta perua. Amerikkalainen punanuttuinen pukki on vasta maailmansotien jälkeen yleistynyt perinne, jonka tuotteistamista täällä on harjoitettu jo vuosikymmenien ajan onnistuneesti.

Perinteiset jouluruuatkin sentään ovat aika perinteisiä ruokia. Kysehän on usein traditionaalisista ruuista, joita aikaisemmin syötiin arkenakin: juureksista, lohesta ja sianlihasta. Riisipuuro on tietysti uudempaa perua, se ei kuulu ensinmainittujen tavoin perinteiseen meikäläiseen ruokakulttuurin.

Onkin mielenkiintoista, että nämä perinneruuat ovat nykyään nimenomaan jouluruokia. Itse olen jo vuosien ajan ihmetellyt tätä: minä söisin juhlapyhänä mieluumin herkkuja kuin vuosisatojen ajan nautittuja köyhien ruokia.

0 kommenttia