Pitkällisen pohdinnan jälkeen päädyin äänestämään tämänpäiväisissä vaaleissa puoluetta, jota olen tähänkin saakka äänestänyt. En siis äänestänyt Haavistoa, vaikka lähes koko ystäväpiirini jaksoi viikosta ja kuukaudesta toiseen hokea Facebookissa Haaviston erinomaisuutta.

Oikeastaan juuri tuo jatkuvat tyrkyttäminen sai minut palaamaan puolueuskolliseksi äänestäjäksi. Jos FB:n tilapäivitykset eivät viikosta toiseen olisi olleet täynnä Haavisto-agitaatiota, olisin hyvinkin saattanut kallistua vihreiden äänestäjäksi.

Oma suhtautumiseni vihreisiin on vuosien ajan ollut kaksijakoinen. Toisaalta olen suhtautunut positiivisesti vihreiden punavihreään ajatteluun, toisaalta vihreiden porvarillisuus on ollut häiritsevä piirre.

Siksi äänestin tälläkin kertaa ensimmäisellä kierroksella omaa suosikkiani, vaikka hän ei oikeasti edes pyri presidentiksi. Vaalit ovat kuitenkin kansalaisen kannalta tärkeä tilaisuus yrittää saada äänensä kuuluville.

Siksi äänestän tälläkin kertaa 'oman' puolueen ehdokasta, vaikka puolueen jäsenmaksu jäikin jo tänä vuonna maksamatta.

Mutta mitä teen vaalien mahdollisella toisella kierroksella?

Tässä vaiheessa, noin kaksi tuntia ennen vaalihuoneistojen sulkeutumista on vielä vaikea ennustaa toisen kierroksen tulosta. Itse olen suhteellisen indifferentti Haaviston ja Niinistön välillä: vihreiden kulttuuriliberalismi miellyttää minua, mutta heidän talouspolitiikkansa on epäilyttävällä pohjalla. Kokoomuksen piirissä on vanhoillista ja taantumuksellista ajattelua, mutta heidän talouspolitiikansa on monella tapaa vihreitä ja vasemmistoa kestävämmällä perustalla.

Voi hyvinkin olla, että jätän toisen kierroksen äänestysmahdollisuuden käyttämättä.

Tähän saakka olen äänestänyt koko aikuisikäni ajan kaikissa mahdollisissa vaaleissa. Tällä kertaa motivaatio äänestämiseen on kuitenkin alhaisempi kuin koskaan. Yhden äänen tuoma rajahyöty on niin pieni, että ei kannata käydä äänestämässä. Todennäköisesti toisen kierroksen tulos osoittautuisi vuosien varrella joka tapauksessa huonoksi -- riippumatta siitä, olenko äänestänyt voittajaa vai toiseksi tullutta.

Taitaakin olla parasta vain keskittyä oman hyötyfunktion maksimointiin. Se ei onnistu ¨¨äänestämällä -- siihen tarvitaan työntekoa ja yrittäjyyttä.

Loppusyksyn ja alkutalven aika on toisille hauskanviettoa, toisille se tarkoittaa jatkuvaa stressiä. Itse kuulun jälkimmäisiin, koska erilaiset pikkujoulut ja muut kokkareet eivät koskaan olleet erityisen lähellä minua.

Monet tietysti pitävät pikkujoulukauden karnevalistisesta tunnelmasta. Pikkujouluthan antavat monelle luvan irrottautua totutuista hierarkioista, jättää päivän roolin ja repäistä kerrankin. Jos repäisy sattuu tapahtumaan oman esimiehen kanssa, voi juhlien jälkeinen paluu arkeen olla sitäkin kirpeämpi kokemus.

Toisaalta parhaat pikkujoulut ovat olleet aivan onnistuneita kokemuksia: ruoka on ollut hyvää, ja ystävien kanssa ilta on sujunut rattoisasti. Jos taas työporukka on ollut pikkujouluttelemassa, ovat pinnan alla lähes joka paikassa piilevät jännitteet usein päässeet jossain vaiheessa iltaa esiin. Silloin fiksut esimiehet ja johtajat ovat tietysti jo siirtyneet pikkujoulujen pitopaikasta eteenpäin, kotia kohden.

Tietääkseni kosteat pikkujoulut ovat suomalainen erikoisuus. Ainakaan asuessani useita vuosia Keski-Euroopassa en törmännyt samankaltaisiin tapoihin. Tietysti Saksassakin työporukat saattoivat viettää pienimuotoisen joulujuhlan, mutta kyse ei tietenkään ollut samanlaisesta puoli-insitutionalisoidusta juopottelusta. Saksassahan karnevalismi sijoittuu tietysti varsinaiseen karnevaaliin, Fasnachtin kulkueisiin ja hauskanpitoon.

Joitakin vuosia sitten luin, että tuo saksalainenkin karnevalismi on suhteellisen uutta perua. Kyse ei suinkaan ole katkeamattomasta keskiaikaisesta perinteestä, vaan 1800-luvulla yliopisto-opiskelijoiden esiin nostamasta näennäistraditiosta. Nyt puolitoista vuosisataa myöhemmin kyse on tietysti jo aivan aidosta traditiosta, vaikkakin sen juuret ovat monien odottamaa nuorempia.

Yhtä lailla monet joulunviettoon liittyvät traditiot ovat tietysti meilläkin aika nuorta perua. Amerikkalainen punanuttuinen pukki on vasta maailmansotien jälkeen yleistynyt perinne, jonka tuotteistamista täällä on harjoitettu jo vuosikymmenien ajan onnistuneesti.

Perinteiset jouluruuatkin sentään ovat aika perinteisiä ruokia. Kysehän on usein traditionaalisista ruuista, joita aikaisemmin syötiin arkenakin: juureksista, lohesta ja sianlihasta. Riisipuuro on tietysti uudempaa perua, se ei kuulu ensinmainittujen tavoin perinteiseen meikäläiseen ruokakulttuurin.

Onkin mielenkiintoista, että nämä perinneruuat ovat nykyään nimenomaan jouluruokia. Itse olen jo vuosien ajan ihmetellyt tätä: minä söisin juhlapyhänä mieluumin herkkuja kuin vuosisatojen ajan nautittuja köyhien ruokia.

Salamancan koulun skolastikot esittivät teoreettisia perusteluita laissez faire -markkinataloudelle 1400- ja 1500-luvuilla. Muutamia linkkejä:

• Wikipedia, School of Salamanca.
• School of Salamanca
• The Late-Scholastic and Austrian Link to Modern Catholic Economic Thought
• Review of Alejandro A. Chafuen's «Faith and Liberty: The Economic Thought of the Late Scholastics»